Tampereen vanhin toimiva yritys

Kuningas Kustaa III perusti Tampereen kaupungin 1.10.1779. Ensimmäinen Tammerkosken kylästä löydetty merkintä on kuitenkin tehty jo vuonna 1450. Kaupungin ruotsinkielinen nimi Tammerfors on pysynyt käytössä aina 1500-luvulta asti. Tampere nimen alkuperästä ei sen sijaan ole varmuutta.

Tampere sai ensimmäisen apteekkinsa vuonna 1800, eli kaksikymmentä vuotta kaupungin perustamisen jälkeen. Siihen asti tamperelaisten lähin apteekki sijaitsi Hämeenlinnassa. Kuninkaallisella kirjeellä Tampereelle perustettu apteekki oli Suomen 23. apteekki. Nykyään Ensimmäinen apteekki onkin Tampereen vanhin toimiva yritys.

Tampereen ensimmäinen apteekkilupa myönnettiin Johan Henrik Långhjelmille, joka laittoi apteekin nykyisen Vanhan kirkon pohjoispuolella olevalle tontille. Apteekki sijaitsi kaupungin komeimmassa ja ensimmäisessä kaksikerroksisessa talossa.

Lääkekasvien viljely kuului säädösten mukaan apteekkarin velvollisuuksiin. Siksi apteekkari Långhjelm sai tonttinsa ja Tammerkosken välisen alueen puutarhaksi tarpeellisten kasvien viljelyä varten. Edelleen tästä noin hehtaarin suuruisesta alueesta muistuttaa nykypäivään asti säilynyt Puutarhakatu. Itse puutarhaa ei enää ole. Sen paikalla on nyt kaupungin vanha kirjastotalo.

Suomen suurimmaksi kieltolain aikaan

Tampereen Ensimmäinen apteekki kasvoi 20-luvulle tultaessa Suomen suurimmaksi apteekiksi. Eniten reseptejä toimitettiin kieltolain aikana vuonna 1922. Apteekki piti Suomen suurimman aseman aina 1960-luvulle asti.

pic_historia_50-luku_207x14Kieltolain voimaantulon jälkeen resepteillä hankitun alkoholin määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Alkoholista tuli apteekeille tärkeä tulonlähde. Oma roolinsa tässä asiassa oli tietenkin myös lääkäreillä ja eläinlääkäreillä. Lääkärit kirjoittivat lääkkeeksi esimerkiksi spriitä kääreisiin ja konjakkia suun kautta nautittavaksi.

Lopulta kieltolaki kumottiin neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen. Kieltolakia ei koskaan todella kunnioitettu Suomessa eikä sen avulla saavutettu tavoiteltua kansanraittiutta. Uuden väkijuomalain mukaisesti alkoholin myynti aloitettiin 5.4.1932 klo 10.